Avainsana-arkisto: kunnallispolitiikka

Kulttuurituille edelleen tarvetta Porissa

Porin kulttuurilautakunta jakoi tänä vuonna apurahoja noin 73000 euroa. Asia uutisoitiin Satakunnan Kansassa 23.4. otsikolla “Hakijoita oli niin vähän”. Hakijoiden määrän väitettiin olleen syy siihen että puoli- tai yksivuotisia apurahoja ei jaettu. Olen asiasta eri mieltä, enkä pidä uutisoinnin tavasta, … Lue loppuun

Jaa maailmalle:
  • Facebook
  • Twitter
Avainsanoina , , | Jätä kommentti

Kunnan lisättävä luomu-, lähi- ja kasvisruoan tarjontaa

Liharuoan tuotanto vaatii moninkertaisesti luonnonvaroja verrattuna kasvisperäisen ruoan tuottamiseen. Kasvispainoitteinen ruokavalio on siksi todellinen ympäristöteko ja lisäksi samalla voi vaikuttaa liharuoan tuotannosta aiheutuvien metaanipäästöjen vähenemiseen. Maailmalla riittäisi ruokaa kaikkien tarpeisiin, mutta mikäli kehitysmaissa joudutaan kasvattamaan lihakarjaa ja rehua länsimaita varten, … Lue loppuun

Jaa maailmalle:
  • Facebook
  • Twitter
Avainsanoina , | Jätä kommentti

Homoystävällisen Porin puolesta

Vastaus Satakunnan Kansan yleisöosastolla julkaistuun homofobiseen kirjoitukseen ‘Pori ja homot’ (SK 21.7.08), julkaistu SK:ssa 27.8.2008 Antti Pekola (kok.) otti vahvasti kantaa ahdasmielisen ja yhteiskunnallisesta kehityksestä jälkeenjääneen Porin puolesta. Tähän päivään ei kuulu Pekolan harrastama suvaitsemattomuuden lietsonta, joka perustuu pelkästään henkilökohtaisiin … Lue loppuun

Jaa maailmalle:
  • Facebook
  • Twitter
Avainsanoina , , | Jätä kommentti